Armolle on määritelty mitta Kristuksen lahjan mukaan. Armo on lahja, ilman omia ansioita saatu. Tiesithän, että lahjat ovat henkilökohtaista omaisuutta, eivät lasten, eivät puolison, vaan juuri sinun. Käytäthän lahjojasi.
Millaisella mitalla niitä käytät? Uskon määrä, sinapinsiemen, aika pieni yksikkö, jolla meidän pitäisi maailmankaikkeuden Herraa lähestyä. Hänen sanaansa noudattaa, toisille kertoa Hänestä tai jonka mukaan käyttää Hänen antamiaan lahjoja. (Room. 12:3, Room. 12:6)
Vanhassa testamentissa Jumalan temppelin rakentaminen oli tarkkaan määriteltyä. Aineet lueteltiin tarkkaan, niiden määrästä on mainintoja, rakennustavasta on mainintoja. Rakentamisen tuli olla hiljaista työtä, ei saanut kuulua rautatyökalujen ääntä. Kivet siis muokattiin muualla valmiiksi.
Omaa itseä rakentaessa saattaa syntyä ääniä. Kiukuttaa epäonnistuminen, itkettää oma olo, tekee mieli potkia seinää. Tunteita syntyy ja tunteita kuolee elämän rakennustyömaalla. Silti on muistettava, että tunteet ovat Jumalan lahjoja, joita ei saa tukahduttaa. Missä on se paikka, jossa niitä käsittelet? Miten on, kuinka sinun sisimpäsi temppeli on rakennettu, sinun, joka olet Jumalan temppeli. (1. Kor. 6:19)
Daavid oli tehnyt valmisteluja, hankkinut raaka-aineita ennen Salomon rakennustöitä. Onko sinun elämässäsi tehty valmisteluja ennen kuin otit Jeesuksen vastaan? Onko Taivaan Isä tehnyt valmisteluja sinun elämässäsi, ennen kuin olit Jeesuksesta kuullutkaan? Oletko huomannut sen? Jumala kuvailee tarkkaan kuinka rakentaa Häen asumustaan. Eikö hän ole huolehtinut myös sinun sisimpäsi rakentamisesta/rakentumisesta, koska olet Pyhän Hengen temppeli? Sinun elämäsi suunnitelma on malan tarkasteltavana kohdusta alkaen.
Temppelirakennuksella jälleen: 1. Kun. 7:9-11 Mitan mukaan sahattuja, kallisarvoisia kiviä, kolme hirsikertaa veistettyjä hirsiä.
Ei ole kivutonta, kun kiveä työstetään. Se vaatii myös kovaa työtä. Kun ihmisen sydän on kiveä, tarvitaan työkaluja, toisia ihmisiä työstämään, pehmittämään sydäntä. Sana sanoo: rauta rautaa hioo, ihminen toistansa. Tarvitaan armoa, itseä ja toisia kohtaan, kykyä nöyrtyä yhä uudestaan ja uudestaan Jumalan edessä; tässä minä jälleen olen, syntisenä, loukattuna, katkeroituneenakin, annathan anteeksi, anna voimia antaa anteeksi toisillekin.
Muita esimerkkejä Jumalan mitoista 2. Moos.16: 17-18: ”Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi.”
Jumala on määrittänyt tuulelle ja vedelle mitat ja rajat, sateelle määrän, tulen leimaukselle tien. Maalle on määritelty rajat jo aikojen alussa, päivien mitoista puhutaan Psalmissa 39. Synnin mitastakin löytyy maininta 1.Tess. 2:16. Tuomio on määritetty, oletko sinä koskaan tuominnut silmämitalta tai korvakuulolla, minä ainakin olen. Mutta on yksi, joka ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta. (Jes. 11:2)
Tärkeimpiä Sanassa mainittuja mittoja lienee Matt. 7:2, oman mitan koko ja käyttötapa: ”..sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” Tästä puhuu myös Mark. 4:24 sekä Luukas 6:38. 5. Moos 25:14-15 Pidä oikeanlainen mitta, ei kahdenkokoisia. Suhtaudu kaikkiin ihmisiin samoin, katsellen heitä Jumalan armon lävitse.
Jumalan työmaa; Ei suutansa avannut, Jes. 53:7, hiljainen rakennustyömaa. Minun sisimpäni työmaalla on ainakin aivan liian usein melua, osaanko valita oikean paikan sille muokkaamiselle?
Tiesitkö: Yhtä asiaa ei mitata, ei punnita ei saada mitattuna, Jumala ei anna henkeä mitalla. (Joh. 3:34) Joidenkin asioiden kohdalla mitta voi olla myös ylitsevuotava kuten Psalmi 23 opettaa.
Kuinka suurenmoista onkaan huomata olevansa Jumalan oma, tajuta Jumalan suuruus ja huolenpito ihmislasta kohtaan, meitä jokaista, sinua ja minua.
Siunausta sinulle, Jumalan mitan mukaan.
Kaija Laukkanen