Aihearkisto: Eväitä elämään

Kevätmietteitä

Keväällä 2018

Toukokuu koittaa, on kevät, linnut laulavat, viljelijät suunnittelevat kylvöjä, puutarhurit ovat jo aloittaneet. Kasvihuoneet tuottavat kotimaisia tomaatteja ja kurkkuja täydellä teholla.
Seurakunnissa kesäsuunnitelmat ovat jo käynnissä tai valmiina.
Kylvää pitäisi, kasvattaa kasveja koristeeksi tai ravinnoksi.
Tuottaa uutisviljaa, elämää varastoon seuraavaa kasvukautta varten, seurakunnassakin.
Pitäisi, ehkä väärä sana, pakkoahan ei ole,
mutta seuraavan pimeän kauden aikana tarvitsee kuitenkin ravintoa,
kaikkea ei voi tuoda ns. ulkomailta, tuontitavarana.

On hyvä olla varastoa, mistä ottaa uutta ja vanhaa, mistä käyttää elämän tarpeisiin, seurakunnan tarpeisiin, seurakuntalaisten puutteisiin. (Matt 13:52)
Sitä varastoa uskovaisella kasvattavat Sanan tuntemus,
seurakuntayhteys ja muut hengelliset asiat.

Mitä siis kylvän, mistä saan siemenen, miten sitä säilytän?
Siemen Jumalan aitoista saatua,
takuutodistuksella varustettua, itää, ei tyhjänä palaja. (Jes 55:10-11)
Varastona ihmissydän, puhdistettuna, verellä pestynä.
Sana kätkettynä sydämeen.
Jumalan siemen ei ole tuulten mukana leviävää, vaikka sitäkin tapahtuu.
Pääsääntöisesti Jumala, omaa viljaansa kasvattaessaan,
perustaa työnsä ihmisen, uskomattomankin, mutta ennen kaikkea uskovaisen,
minun, sinun, ihmisen jakamaan Sanaan.
Vierailuihin, kohtaamisiin teillä ja aitovierillä, kahvipöydissä tai kaupan kassoilla.
Aitoon välittämiseen, rakkauteen ja Jumalan rakkaudesta kertomiseen.

Jokainen meistä tietää, kuinka viljelijä kylvää, kuinka kylvi ennen ja nykyään,
tehomaatalouden aikana, pieni vakka ei ole juuri käytössä.
Onko seurakunnissakin siirrytty tehokylvöön, siltä näyttää, entä miten itse kylvän vai kylvänkö?

Tässä kohden kohtaan itseäni, mietin tuntojani, ehkä näitäkin ajatuksia hyvä jakaa.
Vaadinko itseltäni jotain, vai enkö uskalla kylvää, mitä pelkään, sitäkö,
ettei siemeneni ole puhdasta, että siitä voi tulla lyöntiase,
minua, toisia uskovaisia, seurakuntaa kohtaan?
Vaadinko, että kylvämäni siemenen pitäisi olla laadukasta,
puhdistettua, ilman elämäni tuomia mausteita,
omia tuntojani asioista? Onko se edes mahdollista?

Miksi tällaisia ajatuksia, Jumalahan on huolehtinut siemenensä, antanut Sanan.
Sotkevatko omat mielipiteeni Sanan, tulevatko ajatukseni enemmän luulojen kirjasta?
Sotkevatko elämäni asiat siemenen, eikö muokkaus onnistunut,
pelkäänkö kylväväni liian syvään tai huonoon, lannoittamattomaan maahan,
paljon työtä vaativaan kohteeseen?
Mistä otan veden kasteluun, saanko tästä ravintoa tarpeeksi pimeän ajaksi?
(Mark 4:14, Saarn 11:4)
Tuntoni, epäilykseni, pelkoni, kaikki Jumalan tiedossa.
Mihin uskoni hävisi, usko siihen, että Jumala on voimallinen huolehtimaan minusta,
maan muokkauksesta minun, läheisteni kohdalla, seurakunnan kohdalla?
Usko siihen, että Hän vastaa Sanansa kasvusta, usko siihen,
että minun tuntoni, elämäni, on kuitenkin Jumalan kädessä?

Ja silloin, juuri silloin kuulen sen: Älä pelkää, usko ainoastaan.
Älä pelkää, älä anna huolten ja
maailman murheiden tukahduttaa kasvua itsessäsi, ympäristössäsi.
(Jes 43:5, Luuk 5:10, Ilm 1:17)
Luota minuun, Minä olen voittanut maailman. (Joh:16:33, 1 Joh 5:4)
Voinko edes vastata: Minä uskon, Herra, auta epäuskoani.
Ja siinä jälleen Jumalan rakkaus sinua, minua kohtaan,
Sanan kautta, Armo on suurempi kuin synti. (Room 5:20)

Kaija Laukkanen

Virvoituksen sanoja

Joh. 15:9 -18 Biblia v. 1642 mukaan:

Niin kuin Isä rakasti minua, niin minä myös rakastin teitä, pysykäät siis minun rakkaudessani.

Jos te minun käskyni pidätte, niin te myös pysytte minun rakkaudessani.
Niin kuin minäkin pidin Isäni käskyn, ja pysyin Hänen rakkaudessans.
Näitä olen minä teille puhunut, että minun iloni teissä pysyis,
ja teidän ilon tulisi täydelliseksi.

Se on minun käskyn, että te rakastatte teidän keskenän, niin kuin minäkin teitä rakastin.

Ei ole kellään suurembata rakkautta, kuin että joku panee hengens ystäväins edestä.

Te oletta minun ystäväni, jos te teette mitä minä teidän käsken.
En minä tästedes sano teitä palvelijoiksi:
sillä ei palvelija tiedä mitä hänen herrans teke: mutta minä kutsun teitä ystävikseni:
sillä kaikki kuin minä Isältäni kuulin, ne minä teille ilmoitin.

Ette te minua valinnet, vaan minä validzin teidän ja päästin teidän menemän ja hedelmätä tekemän,
joka pitää pysyväinen oleman. Mitä te anotta Isältä minun nimeeni, sen Hän anda teille.

Sen minä sanon teille: rakastakat teitän keskenän. Jos mailma teitä vihah,
niin tietäkät hänen ennen minua vihannen kuin teitä.”

Joskus on hyvä palata vanhoihin kirjoituksiin ja huomata, kuinka Jumala on valvonut Sanaansa.

Meitä edeltäneet sukupolvet ovat saaneet virvoittua samasta sanomasta.
Herra kehoittaa meitä tutkimaan ja koettelemaan Sanansa lupausten kestävyyttä.
Anokaa Isältä minun nimeeni, niin Hän antaa teille sen.
Toinen lupaus kertoo meille, että me olemme Hänen valitsemiaan, kaikkine virheinemme.
Ja kaikki meidän ystävämme ovat kutsutut sellaisina kuin he ovat,
ja meidän tulee kasvaa iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.
Jeesus kutsui meidät ystävikseen, joille hän kertoo kaiken, minkä Isältä Jumalalta on kuullut.
Hän antaa meille käskyn, että me rakastaisimme toisiamme, antaisimme anteeksi toistemme virheet.

Isä, anna meille kuulevat korvat ja anna kärsivällisyyttä ja aikaa pysähtyä
kuuntelemaan Sinua ja lähimmäistemme tarpeita.

Jeesuksen Kristuksen armo ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon olkoon meidän kaikkien kanssa.

Timo Myllylä

Rakastatko sinä minua?

Minä rakastan sinua Herra.
Kaikkea mitä olet ja mitä edustat, mitä olet tehnyt ja tulet tekemään.
Rakastan täydellistä rakkauttasi, voimaasi ja rauhaasi. Rakastan uskollisuuttasi ja kärsivällisyyttäsi, viisauttasi ja oikeudenmukaisuuttasi.
Rakastan lempeyttäsi ja herkkyyttäsi, sitä miten kohtaat ihmisen.
Opeta minua. Opeta rakastamaan koko olemuksellani ja sydämelläni, aidosti.
Sinua, lähimmäistäni ja itseäni.

Kiitos, että saan olla sinun omasi. Kiitos, että asut minussa Henkesi kautta. Sinussa minä elän, olen ja hengitän joka päivä, joka hetki. Kiitos, että pysyt vierelläni.
Kiitos, että tiedät elämäni. Johdatat askeleeni ja annat voiman jokaiseen päivään.
Ja kun en jaksa, saan tulla syliisi, jalkojesi juureen ja vain olla siinä, itkeä itkuni.
Kietoutua viittasi liepeisiin. Sinä et muserra särkynyttä ruokoa,
sinun lohdutuksesi kantaa uuteen päivään. Sinä annat tulevaisuuden ja toivon.

Sinä olet. Sinun armossasi on minulle kyllin. Sinun armosi kasvattaa ja nostaa minut ylös,
yhä uudelleen ja uudelleen.
Siihen minä luotan, sen varassa elän ja voin jälleen tulla rohkeasti eteesi.
Sinulla on suunnitelma minun elämälleni, paras mahdollinen.
Sinun kanssasi kuljen vihreällä niityllä ja pimeässä laaksossa.
Kipujenkin kautta sinä kasvatat, senkin hyväksyn ja siihen taivun.
Sinun tiesi on siunauksilla suolattu,
siinä minulla on yltäkylläinen elämä.

…sinä tiedät, että olet minulle rakas.

Minna Tähtelä

Paimensana helmikuu 2018

Jumalalle mieluisa rukous

Onko sellaista, ja voiko sellaista olla?

Rukouselämä on uskoville elintärkeä. Ilman sitä hengellinen elämä kuihtuu, ja rukousvastaukset jäävät saamatta. Raamatusta löytyy paljon neuvoja, kehotusta ja opetusta rukouksesta ja sen merkityksestä. Jeesus itse opetti sekä esimerkillään että puheissaan, miten tulee rukoilla.

Timoteus-kirjeessä Paavali puhuu Jumalalle mieluisasta rukouksesta: ”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.
Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:1 – 4)
Paavalin mukaan on siis Jumalalle mieluisaa, kun rukoillaan ihmisten puolesta ja
ennen kaikkea, että he pelastuisivat.

Rukoillessaan Jumalaa ihmisen täytyy uskoa, että Jumala on olemassa.
”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen.
Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran
palkitsee ne, jotka etsivät häntä.”(Hepr. 11:6) Jumalalle mieluisa rukous vaatii uskoa.
Se antaa luottamuksen siihen, että Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin.
Ihmisen tulee uskoa elävään ja voimalliseen Jumalaan rukoillessaan hänelle mieluisia rukouksia.
Jumala tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.
Jaakobin kirjeessä puhutaan vanhurskaan rukouksesta, joka on voimallinen ja saa paljon aikaan. (Jaak. 5:16)

Kuuleeko Jumala sitten jumalattomien rukoukset?
Raamatun mukaan Jumala vihaa jokaista, joka vääryyttä tekee.
Voiko jumalattoman ihmisen rukous olla Jumalalle mieluisa?
Psalmintekijä kirjoittaa 50:15:
”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua.”
Pelastusta etsivän, katuvan ja nöyrän ihmisen rukous on aina
mieluisa Jumalalle,koska hän tahtoo pelastaa kaikki ihmiset.
Jumalalle mieluisa rukous on riippuvainen Pyhästä Hengestä.
Joh. 4:23- 24:
”Tulee aika – ja se on jo nyt– jolloin kaikki oikea rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa.
Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat,
tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Jumala lähetti Pyhän Hengen uskoville puolustajaksi, totuudeksi ja voimaksi.
Pyhä Henki johdattaa uskovia täyteen totuuteen – Jeesukseen – ja hänessä heidän rukouksensa
ovat mieluisia Jumalalle.

Paavali kehottaa Timoteus-kirjeessä:
”Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin,
ilman vihaa ja epäilyä”.(1. Tim. 2:8)
Jumalalle mieluisa rukous lähtee puhtaasta mielestä.
Puhdas mieli ja sydän on vihmottu Jeesuksen veressä puhtaaksi pahasta omastatunnosta.
(Hepr. 10:22) Ajatukset eivät askartele maallisissa, vaan ne on kohdistettu Kristukseen.
Omatunto ei syytä asioista, jotka Jeesuksen veri on puhdistanut.
Jaakobin kirjeen 4. luvussa sanotaan, että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.
(Jaak. 4:6) Nöyrä, Jumalan tahtoon taipuva mieli aikaansaa hänelle mieluisia rukouksia.

Kiittäminen, ylistäminen ja palvominen kuuluvat uskovan rukouselämään.
”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.”
(1. Tess. 5:18) Jeesuksen omilla on aihetta kiitokseen, sillä he ovat saanet lahjaksi pelastuksen ja
sen mukana tulevaisuuden ja toivon iankaikkisesta elämästä.

Maritta Korkatti

Paimensana Tammikuu 2018

Valo voittaa kaiken pimeyden……
Olen katsellut aamuisin ja iltapäivisin miten auringonvalo on vain hetken näkyvissä.
Lapissa kaamos eli pimeys vaikuttaa monta kuukautta. Kun on kaikkein pimein ajanjakso, niin tuntuu, että eihän kevät ja valo pääse voittamaan kaikkea talven pimeyttä ja lumista maisemaa.          
Joulun aikoihin oli talvipäivänseisaus, ja sen jälkeen alkaakin auringonvalo tasaisen varmasti muutama minuutti kerrallaan lisääntyä kohti kesää. Joka päivä valo lisääntyy ja huhtikuussa kummasti auringonlämpö alkaa vastustamattomasti sulattaa lumet.

Tiedättekö rakkaat sisaret ja veljet, että tällainen on myös meidän Herramme rakkaus.
Jeesuksen rakkaus sulattaa kaiken kovuuden, anteeksiantamattomuuden ja sellaisen,                  
mikä ei ole Jumalasta syntynyt.

Matteuksen 5: 14-16 puhuu siitä, että meissä on taivaan valo eli Jeesus:                                             ” Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.
Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isänne, joka on taivaissa.” .
Tämä valkeus, Jeesuksen rakkaus Pyhässä Hengessä, tahtoo koskettaa sinua ja minua.
Jeesus haluaa vuodattaa tuoreen Pyhän Hengen voitelun suoraan Golgatan sovitustyön
kautta Hänen verihaavoissaan.
Vieläkin Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta, mikä on tehnyt hitaaksi uskontiellä.
Ota vastaan Hänen, Jeesuksen rakkaus omaan elämääsi.
Saakoon verihaavansa koskettaa tuoreella ja parantavalla tavalla juuri sinua, ja tässä ja nyt!

Sana sanoi, että loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että ihmiset näkisivät teidän
tekonne Jeesuksen rakkaudessa. Se sulattaa kaiken vastustuksen eli lumi sulaa,
ja valon lämpö avaa sydämet.
Rukoillaan tänä uutena vuotena 2018, että Pyhä Henki saa täyttää uudelleen meidät kaikki ja avata uusia sydämiä ja työmuotoja seurakunnalle. Tätä tarkoittaa, että valo voittaa kaiken pimeyden…

Kaikkea voimaa ja Jeesuksen rakkautta ja Pyhän Hengen voima, täyteyttä sinulle ja minulle!

Saarnaaja Harri Tiainen

Paimensana joulukuu 2017

Nimi yli kaikkien on Jeesus

Joulun lähestyessä valmistaudumme jälleen juhlimaan Jeesuksen syntymäjuhlaa. Enkelit ilmoittivat hänen syntymästään Marialle ja Joosefille ja kertoivat samalla, mikä tulee antaa lapselle nimeksi. Marialle enkeli sanoi, että tämä tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, jolle antaa nimeksi Jeesus. (Luuk. 1:31) Samoin Joosefille enkeli sanoi, että Marian synnyttämälle pojalle tulee antaa nimeksi Jeesus, sillä hän
pelastaa kansansa sen synneistä. (Matt. 1:21)
Enkeli ilmestyi myös paimenille ilmoittaen, että heille oli Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra. (Luuk. 2:11)
Jo Vanhan Testamentin aikaan Herra oli profeetan kautta ilmoittanut,
että neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, jolle annetaan nimeksi Immanuel. (Jes. 7:14).

Jo ennen syntymäänsä Jeesus sai siis useita nimiä. Niitä löytyy Raamatusta lisää, kuten Jumalan Karitsa, Ihmeellinen Neuvonantaja, Rauhanruhtinas,
Jumalan Poika, Ihmisen Poika ja lukuisa joukko muita nimiä.
Nimitutkijoiden mukaan nimellä on tarkoitus. Se on ihmiselle yksilöllinen ulospäin suuntautuva tiedottaja, joka on tärkeä ja mielenkiintoinen osa häntä. Nimi on
ihmisen ominaisleima, joka ilmentää kantajaansa. Kuten suomalainen sananparsi sanoo: ”Hyvä on ottaa hyvä nimi.” Usein kuulee myös sanottavan,
että nimi on enne. Jeesuksen kohdalla nämä kaikki pitävät paikkansa.

Jeesus-nimi tulee heprealaisesta nimestä Joosua (Jehoshua),
joka tarkoittaa ’Jahve pelastaa’.
Jeesus on siis pelastaja, kuten enkeli Joosefille ilmoitti.
Jeesus syntyi tähän maailmaan pelastamaan ihmiskunnan ja sovittamaan meidän syntimme Jumalan edessä.

Immanuel merkitsee Jumala meidän kanssamme. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”… Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20).
Koska Isä ja Poika ovat yhtä, Jumala itse on Jeesuksessa meidän kanssamme.

Vapahtaja on hieman vanhaa suomea eikä sitä juuri käytetä muuten kuin
puhuttaessa Jeesuksesta. Se tarkoittaa myös pelastajaa, vapauttajaa ja auttajaa.
Jeesus vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.
Hän on tullut julistamaan vangituille vapautusta ja
päästämään sorretut vapauteen.

Jumalan Karitsa kuvaa puhdasta, viatonta uhria, jonka Jeesus antoi meidän
puolestamme Golgatalla. ”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,ei hänkään suutansa avannut.”(Jes. 53:6-7)

Jeesus on Ihmeellinen Neuvonantaja. Hän teki ihmeitä, kuten paransi sairaita ja herätti kuolleita. Hän neuvoo meitä sanan ja Pyhän Hengen kautta sekä uskovien välityksellä.
Jeesus on paras neuvonantajamme kaikkiin elämäntilanteisiin. Hän ohjaa meitä rukoukseen, kiitokseen ja ylistykseen.
Ruhtinas on aatelinen arvonimi. Jeesus on Rauhanruhtinas, korkeaa taivaallista aatelia, sillä hän Kuninkaan Poika. Jeesus ei tullut tuomaan rauhaa maan päälle sodan vastakkaisessa merkityksessä, vaan rauhaa Jumalan ja syntiin langenneen ihmisen välille. Tästä rauhasta me saamme olla osallisia.

Jeesuksen nimessä on voima sielunvihollisen voimaa vastaan.
”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimessäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä.” (Mark. 16:17)
Hänen nimessään me voimme pyytää Isältä, mitä tarvitsemme, ja hän antaa sen meille. Jeesuksen nimessä Isä lähetti Pyhän Hengen, Puolustajan,
joka opettaa meille kaiken, mitä Jeesus on puhunut.

Kun Jeesus saapuu kirkkaudessan, kaikkien on tunnustettava hänen nimensä:
”Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.”(Fil. 2:9-11)

Jeesuksen syntymäjuhlaa viettäessämme saamme
kiittää ja ylistää hänen nimeään, jossa meillä on pelastus ja iankaikkinen elämä.

Jouluasi siunaten

Maritta Korkatti

Taivaallisen Isän kallein lahja sinulle ja minulle!

Mietin tässä Isänpäivän lähestyessä kaikkein suurinta Isän lahjaa meille ihmisille ja sitä miten siihen suhtaudumme. 1. Joh 4: 9,10 sanoo:
”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän
rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”
On hyvä miettiä, ihan meistä jokaisen, miten suhtaudumme Jeesukseen ja hänen uhriinsa Golgatalla.

Raamattu kertoo ristin tapahtumista niin, että Jeesus naulittiin ristinpuulle yhdessä kahden ryövärin kanssa. Kerrotaan, miten kansa ja nuo ryövärit ensin pilkkasivat Jeesusta monin sanoin. Jossain vaiheessa toinen ryöväri kuitenkin sanoi kanssaan ristillä riippuvalle pilkkaavalle ryövärille asioita, jotka osoittivat katumusta. Hän sanoi: ”Miksi pilkkaat tätä Jeesusta ,joka on syytön, me saamme ansiomme mukaan kärsiä tässä ristillä, mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt”.
Sitten hän sanoi Jeesukselle, muista minua kun tulet valtakuntaasi.
Jeesus vastasi: tänään pitää sinun oleman kanssani paratiisissa.
Ryöväri, joka uskoi Jeesuksen olevan Vapahtaja, pyysi armahdusta ja hän sai syntinsä anteeksi. Miksi hän sai anteeksi? Siksi koska hän uskoi Jeesukseen! Toinen ryöväri jäi synteihinsä ja kuoli tuomittuna. Jeesuskin kuoli, mutta kuoli maailman synnit kantaen ja siksi se, joka uskoo Jeesukseen saa synnit anteeksi.

Golgatalla oli siis koko maailma! Jokainen meistä valitsee vastaanottaako Jumalan suurimman lahjan, Jeesuksen ja anteeksiannon! Mitä sinä teet? Jos uskot Jumalan ainoaan Poikaan Jeesukseen, saat anteeksi ja Jumalan rauha tulee sydämeesi. Saat sisimpääsi lapseuden hengen ” Abba Isä” hengen ja tiedät, että Jeesus on sinun elämäsi Herra, alkaa uusi elämä Jeesuksen kanssa! Sinun ja minun on tehtävä täällä maan päällä valintamme haluammeko taivaaseen ja uskoa Jeesukseen!
Kysymys on siitä, otammeko vastaan sovituksen, armahduksen, Jumalan rakkauden.

Kerrotaan eräästä rikollisesta, joka oli tehnyt henkirikoksen ja hän anoi armahdusta kuninkaalta.Kuningas armahti kuolemaantuomitun, ja lähetti papin tuomaan armahdusta. Kun vangille kerrottiin, että papilla on asiaa hänelle, niin hän kielsi jyrkästi pappia tulemasta selliin. Niinpä pappi meni pois armahduksen kanssa. Kun vangille kerrottiin, että olisit ottanut vastaan papin, jolla oli armahdussanoma, niin silloin kyllä olisi kelvannut pappi vastaanottaa. Silloin oli jo liian myöhäistä! Ota vastaan Jumalan, Isän lahja Jeesus ja syntien sovitus! Valitse oikein, niin minä olen tehnyt ja olen saanut suuren armolahjan, iankaikkisen elämän. Sama on tarjolla sinulle, Jeesus rakastaa sinua! Iloitse siitä ,että sinut on pyhitetty ja puhdistettu Jeesuksen veressä ,saat omistaa suurimman lahjan!

Siunausta ja hyvää joulunodotusta sinulle toivoo saarnaaja Harri Tiainen

Paimensana lokakuu 2017

Pesun tarpeessa

Känny soi, Toivo soitti, olisiko Paimensanaa, vaikka uusiksi joku vanha, ehkä se tiskipöytä olisi hyvä. Muisti pettää, en muista moista, en jaksa hakea, ajatus kuitenkin jää elämään.
Suomalainen Messu kaikuu korvissa, uusintana, kuuleminen tärkeää,
senhän todistaa jo Sanan lause:Usko tulee kuulemisesta.

Jumalakin kuulee, rukouksia, hätähuutoja, taakkojen kuormittamia ihmisiä, minua, sinua, meitä kaikkia. Kuulee, ymmärtää, on rinnalla, kantaa taakkoja, elämäämme, edeltäkäsin.
Joku sanoi minulle; en ole uskossa, en usko Jumalaan, Jeesukseen. Minkäpä minä sille, ajatus, surun kera, häivähti rinnassani. Mietititytti, noinko huono on todistukseni ollut, enkö ole osannut kertoa Jumalasta, elää todeksi vakaumustani. Sitä miettinee moni muukin, ystävän, puolison, sisaruksen tai vanhemman, kenties lapsenkin roolissa tätä elämää eläessään.

Mitä moiseen vastaisin, huokaus, kenenpä muunkaan kuin Jumalan puoleen, niille kuuleville korville, kuulevalle sydämelle. Ei edes Jumalaan uskoa, kuinka voi maailman Luojan hyljätä, kuinka voi hyljätä Hänet, joka punoo ihmisen kokoon. Piti kysyä, mistä tuo Jumalan kieltäjä uskoi maailman tulleen, meidän kellontarkan aikamme, sekunnit, minuutit, tunnit, vuorokaudenajat, vuodenajat, sadonkorjuuajankin, vaikkapa se onkin tänä vuonna tavallisuudesta poikkeava.
Sanoinpa vielä siitäkin, joskus kun ihmiseltä uupuu Jeesuksen sisäinen tuntemus, se on verrattavissa tilanteeseen, että kun tietää maallamme olevan presidentin, vaikkei tunnekkaan häntä henkilökohtaisesti. Presidentti kaukainen hahmo, jolla valtaa, en tunne henkilökohtaisesti, silti en voi kieltää hänen olemassaoloaan, kuvan voi tunnistaa tai ehkä jos tulisi vastaan sattumalta, tuntisiko sittenkään?

Kuinka samankaltaista onkaan Jumalan tunteminen, kaukainen hahmo, josta ehkä uskontotunnilla tai jossain kristityssä tilaisuudessa puhutaan, hahmo, jolle emme voi muodostaa kasvoja. Voimmeko mekään, joille Jumalan tunteminen merkitsee jotain, tunnistaa Häntä, itsessämme, toisissa, lähimmissäkään, elämän vaikeuksien keskellä, taivaan vaietessa.

Riittääkö Sanan antama luettu, kuultu tieto pitämään yllä uskoa, toivoa, kantamaan elämään henkilökohtaisten vaikeuksien keskellä, millainen perustus uskolla on?
Jeesuksen Kristuksen sisäinen tuntemus, tässä saviastiassa, päivän -käytön- tai pesuvälin likaamassa astiassa. Kuinka sen voisi saada näkymään ulospäin, loistamaan rakkautta niin, että se näkyisi ilman erikoisia konsteja, turhia klumeruuja, ilman, että tulee lyötyä Raamatulla päähän.

Niin, ehkäpä olen pesun tarpeessa, taivaallista puhdistusta vailla jälleen kerran. Psalminkirjoittajakin rukoilee, enkä voi kuin yhtyä noihin sanoihin: ”Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.” (Ps. 51:7) Rukous johon Jeesus vastaa omalla laillaan, omalla tavallaan, ajallaan. Sanan lupauksen mukaisesti Joh. 6:37: ”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.”

Kaija Laukkanen

Paimensana syyskuu 2017

Syksy saapuu ja illat pimenevät. Kiireesti kokoamme marjoja talven varalle, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Viljapellotkin vaalenevat leikattaviksi. Kohta on leikkuun aika.
Isäni kasvatti pari vuotta sitten ruista pellolleen ja se leikattiin vanhalla leikkuumenetelmällä
sirpillä. Ei meinannut löytyä sopivia sirppejä.
”Nämä ovat niin tylsiä, ettei näitä voi käyttää,”, sanoi minulle mies ja osoitti maassa makaavia jo ruostuneita sirppejä. Mutta hän tiesi, kenellä on terävä sirppi ja jokainen olisi halunnut leikata sillä. Sirpit olivat kauan olleet käyttämättä jossain aitan nurkassa ja nyt kun niitä olisi tarvittu,ne olivat tylsiä, ruosteisia. Olisihan ne kuntoon saatu, mutta nyt ei ollut aikaa teroitella ja taitoa vaatisi sekin.

Niinpä pellolla olikin vähän leikkaajia, enempi olisi ollut tulijoita, mutta ei ollut sopivia sirppejä. Kenellä oli sopiva sirppi ja taito hyppysissä, niin häneltä tapahtui. Olihan siellä etunenässä
vanhus, joka oli innoissaan tästä perinteestä. Hänellä oli vielä hyvässä muistossa tämä leikkuutaito ja kyllä hän oli iloinen näyttäessään, miten tämä leikkuuhomma toimii. Nuorista leikkaaminen oli raskasta ja jano vaivasi.

Sitten laitettiin kuhilaita pystyyn ja sidottiin niitä. Mallia oli monenlaista. Oli kuhilaita ilman
hattua ja joillakin hatun kanssa. Lukumääräkin oli hukassa, montako lyhdettä laitetaan yhteen ja siitä tuli hiukan keskustelua. Koko peltoa ei saatu täysin puhtaaksi, vaan se jätettiin isolle leikkuupuimurille. Viimeinen leikkuu jätettiin sille.

Tämä tapahtuma puhui minulle paljon sirpistä, kuinka se tulisi olla kunnossa ja ettei se vain ruostu käyttämättömänä. Viljaa olisi ollut paljon leikattavana, mutta tulijoilla ei ollut
sirppiä mukanaan.Taitokin oli monilla hukassa.
Jos ei pitäisi varaansa, saattaisi menettää peukalonsa tässä työssä.
Oli oltava siis taitava ja tarkka. Vanhuksella taito oli muistissa.
Eräänä päivänä tulee se suuri leikkuupuimuri, joka kokoaa kaiken sadon ja siksi on kiirehdittävä,
niin kuin nuo sirppimiehet.

Jeesus sanoo Luuk 10:2: ”Eloa on paljon ja työmiehiä on vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”

Maija-Liisa Tiainen

Paimensana elokuu 2017

Filippiläiskirjeen 4. luvun jakeessa 13 Paavali kirjoittaa: ”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.” Uudempi käännös: ”Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.” Paavali toteaa, kuinka hän on selviytynyt kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa Jumalan yliluonnollisen voiman avulla.
Paavali sai paljon kärsiä Jeesuksen seuraamisen ja evankeliumin julistamisen takia. Hän joutui usein elämään puutteessa, mutta sai hän myös nauttia runsaudestakin. Paavali oli tottunut kaikkeen ja oppinut elämään kaikenlaisissa oloissa.
Tähän kaikkeen hän koki saaneensa voimaa Jumalalta.

Kirjeissään Paavali puhuu paljon Kristuksessa olemisesta ja hänessä vaeltamisesta,                     kuten Kol. 2:6: ”Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Jeesuksen Kristuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.”
Uskoon tulleesta ihmisestä Paavali kirjoittaa 2. Kor. 5:17: ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” Jeesus kehotti opetuslapsia pysymään hänessä.
Joh. 15:4-5: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa, ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä”.

Paavalin toteamus ’kaikki minä voin hänessä’ tekee tyhjäksi omin voimin selviytymisen. Jeesuksessa, hänen kanssaan, selviämme kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Hänessä olemme myös kykeneviä siihen palvelustehtävään, johon hän on meidät kutsunut.

Jeesuksessa pysyminen, hänessä eläminen ja vaeltaminen ei ole aina helppoa, koska me olemme vajavaisia ja heikkoja. Tarvitsemme Jeesusta ja hänen voimaansa. Paavalikin tunsi olevansa heikko ja kuitenkin hän halusi puheillaan ilmentää Jumalan yliluonnollista voimaa.
1. Kor. 2:3-5: ”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.”
Paavalilla oli myös jokin fyysinen heikkous, josta hän mainitsee toisessa korittolaiskirjeessä.
Siitä huolimatta Jumalan yliluonnollinen voima asettui asumaan häneen (2. Kor. 12:7-10).

Heikkoudessaan Paavali luotti siihen, että Jumalan voima vahvistaa häntä ja auttaa häntä palvelustehtävässä. Ilman Jumalan yliluonnollista voimaa hän tuskin olisi pystynyt vankisellissä laulamaan ja ylistämään Jumalaa.
Jumala on luvannut meille saman yliluonnollisen voimansa.
Jo uskoontulossa saamme kokea sen, kuten sanotaan Joh. 1:12: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” Jumala haluaa voimallaan vahvistaa meitä niin, että voimme olla Jeesuksen todistajia (Apt. 1:8). Luuk.9:1 sanotaan, että Jeesus antoi opetuslapsilleen voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget. Mikä ihmeellinen, yliluonnollinen voima, halleluja!

Paavalin tavoin me koemme heikkoutta ja vajavaisuutta, mutta meillä on sama yliluonnollinen Jumalan voima, joka auttaa ja vahvistaa meitä. Meidän ei tarvitse hävetä heikkouttamme eikä vajota epätoivoon vajavaisuutemme vuoksi. Jumalan voima rohkaisee meitä ja olosuhteista huolimatta nostaa meidän henkemme kohti Jumalan pyhyyttä. Saamme kokea, että voimme kiittää ja ylistää Herraa, vaikka olosuhteet olisivatkin sitä vastaan. Jumala on luvannut voimansa meille, ja voimme rohkeasti pyytää sitä häneltä. Silloin mekin voimme Paavalin tavoin kokea, että ’kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa’.

Maritta Korkatti