Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2019

Eväitä elämään toukokuu 2019

Kevät
Suomen kevät, muuttolinnut saapuvat,lumi sulaa,vedet vapautuvat jään kahleista.
Koivujen silmut kasvavat, pajut kukkivat. Lintujen laulu täyttää ilman.
Maa on vielä kosteaa, jäistäkin, routaa löytyy.
Kädet tuntuvat olevan täynnä kaikenlaisia asioita,
pitäisi sitä ja tätä kevätsiivousta tehdä, sisällä ja pihalla.
Kevät lie myös siellä, missä kädet upotetaan multaan,usein ajattelematta, mitä multa on.
Kädet mullassa, toiveena uuden kasvun näkeminen, sadon saaminen.
Pienen vihreän taimen suojaaminen kylmältä, hallalta, joka helposti vaanii kylvöjämme.

Ihmismielen kevät, millainen se lie? Nuoruus kaikkine nuoruuteen kuuluvine asioineen
vai olisiko ihmismielen kevät jo peräti lapsuudessa,
kun maailma ei vielä ole vienyt luottamusta elämän kantamiseen.
Vai löydänko ihmismieleen kevään sieltä, missä Jumalan Henki tuntuu kutsuvan harhapoluilla
harhaillutta ihmislasta.
Kuinka lapsuuden ja nuoruuden toiveet ovat tuhoutuneet maailman myrskyissä.
Toiveiden, uskon häipyminen , ihminen omien epäonnistumisten, miksei myös toisten tekojen kautta ajautunut umpikujaan.
Kun silmiin katsoo vain tyhjä kuori, kun kysymykseen vastataan vältellen,
kun kuulijakaan ei kysy tarkoituksella kuulumisia, vaan vain kohteliaisuudesta,
tavan vuoksi,haluamatta kuulla todellista vastausta.
Olemmeko edes kykeneviä kuulemaan ihmisen hätää,
niiden joiden asiat näyttävät olevan hyvin,
tai niiden jotka kantavat vastuuta, niin tai niiden jotka ovat omissa
silmissämme epäonnistuneita,jopa arvottomia.
Haluammeko kuulla epäonnistumisista, pettymyksistä, teoista jotka ovet vieneet ihmisarvon.
Osaammeko kantaa ihmistä Jumalan eteen sanoin, mutta myös teoin.
No minun ainakin on sanottava, että en osaa.

Mutta keväästähän minun piti. Ihmismielen kevät, onko se siellä, missä Jumalan henki puhaltaa,
missä lämpö sulattaa jäitä, elämän pettymyksiä, elämän epäonnistumisia pois,
tuoden ja luoden uutta elämää, kuten keväällä kuuluukin. Pieni hento taimi,
ihmissydän, hallan vaaniessa. Jossain kohden routa tuntuu estävän kasvua,
hidastavan Jumalan rakkauden kokemista, jossain kohden on liian märkää,
liian vaarallista liikkua, upottavaa, sellaista joka voi siellä liikkujankin tartuttaa,
asioita joille on annettava aikaa, kevättuulen, ahavan kuivattava
voima tekee tehtävänsä luonnossa. Ihmissydämessa Pyhä Henki avaa ja sulkee,
tuo esiin totuutta Jumalasta,kasvun antajasta- miksei ihmismielestäkin.

Niin, millaisin käsin siellä olen,jos ylipäätään olen, tukemassa hentoa kasvua,
kastelemassa Jumalan antamaa elämää, kuinka lannoitan tuota ihmissydämen kasvumaata,
josta kuljettu sivutie on vienyt voiman, jonka kasvupohja on huonontunut.
Jumala antaa kasvun, sen tiedämme. Me ihmiset hämmenämme omalla laillamme omaa ja
väliin toistenkin elämää, omilla mielipiteillämme, omilla tavoillamme.
Mahtavatko käsissäni olla millaiset hanskat, kun elämän tekemään multaan ne sotken,
mahdanko osata heittää pois ne osat, jotka eivät ravitse ,eivät tue kasvua.
Mistä ylipäätään otan kasvualustani . Osaanko hakea siihen Sanan pohjalta tukea,
vastata kärsivälle näin sanoo Sana.
Niin, ehkä jälleen epäonnistun, mutta siinä juuri voi olla se siunaus,
joka muuttuu kasvualustaksi jollekin uudelle. Tieto siitä, että Jumalan rakkaus riittää,
armon valta yli tekojemme on tärkeää minulle, sinulle.
Armo tarvitsee antajan ja niin, tietty myös vastaanottajan.
Olisiko aika kylvää armonkylvö, omaan mieleen, omaan sydämeen,
jakaa toisille sen voimaa ja siunausta.. tänä keväänä, juuri nyt.
Kevät mahdollisuuksien aikaa , myös Jumalan maailmassa.

Kaija Laukkanen