Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2018

Elämän eväät Tammikuu 2019

Tänä uuden vuoden 2019 alussakin Jumalan huolenpito toimii ja kaikki on hänen hallinnassaan.

Hän sanoo meille jopa 366 kertaa raamatussa ”Älä pelkää”, sinulle on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra!

20.12.2015 joulunajan viimeinen tilaisuus Kaavilla:

Sydämelleni on Herra Jeesus puhunut jouluevankeliumin kautta tähän kokoukseen asioita,

jotka kiinnittävät mieltämme ja ajatustamme Jeesukseen uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään!

Luuk. 2: 1-20 ja Matt. 2:18 Jumala tietää missä mennään ihan maailmanlaajuisesti, kuten tässäkin kohdassa.

Jumala pani liikkeelle verollepanon, että Maria ja Joosef lähtevät Beetlehemiin, jossa Jeesuksen piti syntyä.

Hän jopa laittoi tähdet liikkumaan niin, että tuo tähti ilmoitti tietäjille Kuninkaan syntyneen Israelissa.

Sieltä kaukaa itäisiltä mailta nuo miehet lähtivät Jumalan suunnitelman mukaan tuomaan lahjoja suurelle Kuninkaalle!

Tänäänkin maailman hätä ja tuska, jopa taivaan tähdet sekä säät ovat hänen hallinnassaan!

Jouluna, suurin osa maailmaa ei tiennyt mitään Jumalan hyvästä pelastussuunnitelmasta eikä syntyvästä Vapahtajasta .

Tänäänkään moni ei tiedä, että Herrojen Herra Jeesus elää ja on tulossa takaisin.

Vain osa tiesi Jeesuksesta, sillä enkeli oli ilmoittanut Marialle ja Joosefille, kuka syntyvä lapsi on.

Jumalalla oli koko ajan tilanteet hallinnassa ja sekin, että suurin Kuningas täytyy syntyä talliin,

eläinsuojaan, vaatimattomiin oloihin. Jumala on ja oli kiinnostunut sekä suunnitellut

kansojen liikkeet ja kaiken Vapahtajan tuloa varten.

Ihan siellä arjen lampaanhoidon keskelle, kedolle,

Hän lähetti enkelinsä ilmoittamaan suuressa kirkkaudessa, että tänä päivänä teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra ! Tänäänkin Pyhä Henki ja Jeesus, Herra haluaa ilmestyä ja puhua meille vapautuksen sanoja, rohkaisun sanoja.

Enkeli sanoi, että ” Älä pelkää” .

Raamatussa on jopa vuoden jokaiselle päivällä tuo sana, 366 kertaa. Joh. 14: 26, 27,

Jeesuksen rauha on sinulle ja minulle varattuna käyttöön tänäänkin!

Siis älä pelkää tulevaisuutta, tätä päivää tai menneisyyttä. Jeesus syntyi vapahtamaan ja poistamaan pelkoa.

Room. 8: 14-16 Lapseuden hengessä ei tarvitse elää pelossa vaan Isämme turvallisilla iankaikkisilla käsivarsilla saamme levätä!

Jumalan kirkkaus Jeesuksen sovituksen ja veren kautta haluaa rohkaista meitä tänä joulunakin ja joka päivä kiinnittämään kaikkemme uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään!

Hän hallitsee ja tietää mitä sinulle kuuluu sekä sen mitä tarvitset.

Luuk. 2: 13,14 osoittaa, että taivaassa tiedettiin tarkkaan ja iloittiin Jeesuksen, Vapahtajan tulemista.

Jumalalla on hyvä tahto sinua ja minua kohtaan tänäänkin.

Yhtä suuri ja jopa suurempi on hetki, jonka Herramme tietää,

on se milloin Hän palaa kuninkaana hakemaan omiaan. 1. Tess. 4:13-18 ja 5: 1-2, 4-6.

Meidän Jeesuksen omien sydämeen on laitettu Pyhän hengen sinetti ja hän puhuu sekä

valmistaa meitä Herran tuloon ihan, kuten Joosefin ja Marian sydämeen tai Simeonin sydämeen, Hannan sydämeen!

Vapahtaja haluaa tänäänkin vahvistaa sinua, kuten koko seurakuntaa olemaan valmis.

Ilm. 2-3 Jeesus, kuningasten kuningas ja Herrojen Herra puhuu sekä valmistaa puhdistaen ja

tuoden kirkkauttaan meidän sydämiin.

Siispä laula ja kiitä, palvo Jeesusta Vapahtajaasi, että Hän on arvollinen saamaan kunnian ja

Hän hallitsee niin maailmankaikkeutta, tähtiä , ilmoja, eri maita ja myös sinun elämääsi.

Hän, Karitsa, Vapahtaja sanoo sinulle tähän päivään ” Älä pelkää”, nosta pääsi,

sinun Herrasi on sinun kanssasi ja tulee pian hakemaan omansa taivaan juhliin!

Tänäänkin Jeesus puhdistaa matkan lioista ja vahvistaa uskoamme Häneen,

joka on syntiemme sovitus, pelastaja!

Harri Tiainen