Arkistot päivämäärän mukaan: 30.6.2018

Heinäkuun elämän eväät

Olen mietiskellyt viime päivinä meidän ihmisten taisteluita ja kysymyksiä,
joiden kanssa usein kamppailemme. Ne ovat monesti ihan arkielämään kuuluvia
ja myöskin sisäisen elämämme kamppailuja.
Tavallaan taistelu meidän sisällämme on käynnissä koko ajan,
jollain enemmän ja toisella vähemmän.
Itsellänikin on ollut suuria kysymysmerkkejä ja vaikeuksia nyt kesän kynnyksellä.
Kun näitä mietiskelin, niin ajattelin, että mistä apu löytyy meille uskoon
tulleille Jeesuksen seuraajille? Olemmeko me eksyksissä ja vailla apua sekä neuvoja?
Silloin tartuin Jumalan sanaan ja sen lupauksiin, ja siihen saat sinäkin tarttua elämän haasteissa
ja ihan iankaikkisissakin kysymyksissä.

Jeesus sanoo nk. ohjelmanjulistuksessaan näin Jesajan kirjasta 61: 1-3
Pyhä Henki on voidellut julistamaan ilosanomaa nöyrille,
lähettänyt sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta..,
lohduttamaan kaikkia murheellisia, laittamaan Siionin murheellisten päähän juhlapäähineen,
iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan…
Tämän Jeesus, Herramme haluaa tehdä tänäänkin juuri meille!!!

Jos sinulla tai minulla on murhemieli niin, Fil 4: 4-7 neuvoo viemään rukouksin
yhdessä kiitoksen kanssa Jumalalle nämä murheet ja
Jumalan rauha varjelee meidän sisimpämme ja ajatuksetkin !

Jos on kiusauksia, niin Hebr 4: 14-16 neuvoo ja kertoo, kuinka Jeesus on itse ollut kiusattu
ja haluaa auttaa juuri sinua sekä minua! Tullaan rohkeasti Jeesuksen, Vapahtajan luo,
Hän puhdistaa, lohduttaa sekä antaa voimaa Pyhän Henkensä kautta.
Jos joku asia painaa ja omatuntokin syyttää, niin tuodaan ne Jeesukselle,
joka on uskon alkaja sekä täydelliseksi tekijä!
Jeesusta ajattelemalla ja häneen turvaten uskossa emme väsy emmekä menetä toivoamme!
Tänäänkin Kristuksen haavoista ja sydämeltä vuotaa voimaa,
lohdutusta sekä veren puhdistavaa voimaa!!! Ota vastaan!

Ps. 23 puhuu Hyvästä Paimenesta, joka on Vapahtaja, Kristus itse! Hän haluaa hoitaa ja
voimaannuttaa juuri meitä omiaan Henkensä kautta!
Joh 10: 27-30 Jeesus sanoo,että kukaan eikä mikään voi ryöstää tai
viedä meitä pois Hänestä, kun haluamme olla Hänen omiaan!
Sinä ja minä, jotka turvaamme tänään ja huomenna Jeesuksen verihaavoihin
ja sovitukseen Golgatalla, olemme turvassa Jeesuksen sylissä.

Siispä annetaan kaikki Jeesuksen hallintaan ja jäsenemmekin Hänen käyttöönsä!
Hän pitää meistä huolen. Tämä kesä ja tulevaisuus on toivoa täynnä Jeesuksen omille!
Saakoon Vapahtaja siunata sinun kesäsi sekä koko elämäsi!
Hän tulee pian, Maranata! Tule Herra Jeesus!
Vapautuksen päivä on lähellä! Nähdään srk:n kokouksissa!
Siunausta elämääsi tv. Harri Tiainen